Te synnytte lämpöisestä ja rauhallisesta kohdusta paikkaan, jonka nimi on maailma. Maailma on keskisuurisuuri paikka (suurempi kuin kohtu, mutta pienempi kuin universuumi), jossa on niin paljon nähtävää, ettei sitä kaikkea voi kukaan koskaan nähdä. Tästä voimme päätellä, että jos maailma on jonkun älykkään olennon suunnittelema paikka, kuten moni uskoo (ja moni ei usko), että on ilmeistä, ettei maailmaa ole täten suunniteltu nimenomaan ihmisiä ajatellen.

Maailma koostuu nimensä mukaisesti kahdesta osasta: maasta ja ilmasta.

Ilma on avaraa ja huokoista. Ilmassa on paljon tilaa, koska siellä ei kasva puita eikä vuoria, eikä siellä lentele juurikaan albatrossia isompia eläimiä, toisin kuin maassa, jossa rymistelee jopa norsuja ja virtaheposia. Isi luulee myöskin ajatusten asuvan ilmassa: ne syntyvät ihmisten sisällä sielussa ja syntymänsä jälkeen leviävät puheen tai kirjoituksen kautta tuulien teitä niin kauas kuin niiden on tarkoitettu kulkea. Ilmassa on hyvä lennättää leijoja tai paperilennokkeja. Isi osaa tehdä kahdenlaisia: sellaisia, joissa on tylppä nokka ja sellaisia, joissa on terävä. Ne tylppyrit tekee komeita kieppejä, mutta terskit liitää pidemmälle. Myöskin pääskyset lentävät pitkälle ilmassa, talvisin aina afrikkaan saakka (afrikasta lisää luvussa 3, mantereet) Ihminen sensijaan on huono lentäjä, sekä tyylinsä (surkeaa räpeltämistä) että pituutensa (max joitain senttejä ja räisks) puolesta. Siksi ihminen on keksinyt koneen, joka lentää hänen puolestansa. Sitten ihminen istuu sellaiseen koneeseen ja luulee lentävänsä. Se jopa kutsuu sellaisen koneen ohjaajaa lentäjäksi, mikä on tietty ihan hullua. Sellaiselle lentäjälle annetaan sitten hirveästi rahaa sen koneen ohjaamisesta kun se muka lentää. Joopajoo.

Toinen osa, josta maailma koostuu on maa. Maata on viidenlaista: hiekkaa, kalliota, nurmikkoa, asfalttia ja metsää. Kaikkein parasta on nurmikko: se tuntuu kivalta jalan alla aina, koska se on pehmeää ja se kutittaa kivasti jalkapohjaa. Hiekkakin on kivaa rannalla kesällä, mutta ei aavikolla silloin, kun on eksynyt, vesileilistä on vesi loppunut ja horisontista on saapumassa hiekkamyrsky. Kalliolla on kiva seisoskella ja katsella merelle ja samalla pohtia elämän tärkeitä kysymyksiä, kuten iltapäivän Chelsea-ManU-peliä tai sitä, miten mustanaamio pärjää samalla asulla sekä kovassa pakkasessa että hurjassa helteessä. Metsäkin on kiva, kun jalassa on kengät (kävyt ja liiskaantuvat sammakot tuntuvat kurjilta paljasvarpaissa) ja mieli on reipas (vallankin syksyllä, kun on marjoja ja muulloinkin). Asfaltti on tyhmin maa-aines, koska se polttaa jalkoja kesällä ja sitä pitkin kävellessä on koko ajan vaarana jäädä autojen tai rullaluistelijoiden alle.

Monen mielestä maailmaan kuuluu myös vesi. Tämä uskomus on osoitettu epätodeksi joensuulaisen (kts luku 4, Suomi) shamaanin I.Alangon toimesta jo vuonna 1980, jolloin hän julisti, että "vesi kuuluu veneen alle". Ja I Alanko ei ole mikään joutava shamaani.