Maailma, joka siis jakautuu maahan ja ilmaan, on täynnänsä erilaisia elollisia olentoja.

Ilmassa asuu lintuja, paitsi että ne nukkuvat maassa tai puiden oksilla tai puhelinlangoilla, koska painovoiman vuoksi ne tippuvat maahan kuin kivi, jos ne lopettavat siipien räpytyksen.

Linnut ovat sinänsä etevämpiä kuin ihmiset, koska ihminen tippuu korkealta maahan kuin kivi, vaikka räpyttelisi kuinka.

Merissä asuu kaloja ja tursaita ja ameeboja. Sellainenkin otus asuu meressä kuin Portugalin Sotalaiva. Ihan totta! Pöhkö nimi! (Toisin kuin vesinokkaeläin, joka on nerokas nimi, koska se kertoo eläimestä kaiken: se elää vedessä, sillä on iso nokka ja se on eläin).

Loput asuvat maalla. Maaeläimet jakautuvat ötököihin, kärmeksiin ja eläimiin. Ötökät on tehty siksi, että tytöillä olisi jotain kiljuttavaa ennenkuin ne on trapeeksi vanhoja huutamaan ukoilleen. Kärmeksen nahan jos polttaa nuotiolla, niin tuo temppu karkoittaa kärmekset pois pihamaan liepeiltä vuosiksi.

Eläimet puolestaan ovat suurin todiste siitä, että se suuri henki, joka on maailman joskus luonut, on jossain vaiheessa leipääntynyt hommaansa. Katsokaas: näin se on mennyt:

Jälleen uusi päivä maailman historiassa koittaa. Vuorossa viimeisten eläinten luonti. Kalat, tursaat ja Portugalin Sotalaivat on luotu. Linnut on luotu. Kärmekset on luotu ja tuhansia ötököitä. Alkaa jo ideat loppumaan ja Islannin kuumiin lähteisiin tekisi mieli köllimään. Mutta ei hätää: muovataan orgaanisesta massasta yksinkertainen eläin, "peruseläin". 4 jalkaa, ruumis, kaula ja pää. Ja sitten vain aletaan venyttämään peruseläimen eri ruumiinosia!

Venytetään kaulaa-syntyy kiraffi.

Venytetään nokkaa-syntyy norsu.

Venytetään persausta-syntyy krokotiili.

Litistetään persausta-syntyy majava.

Venytetään päälaen luusta-syntyy uroshirvi.

Ja vola! Alle kolmen tunnin maailma on täynnänsä peruseläimen variantteja. Pikkusen maalia päälle, seepralle raitoja ja leopardille pilkkuja ja eikun Islantiin.

Laiskimus on ollut tuo eläintenkeksijä. Huolellisempaa ja mielikuvituksellisempaa työtä ei liene olisi ollut liikaa odottaa.

Suututtaa niin, etten viitsi edes kertoa mikä meni vikaan strutsissa!

Te synnytte lämpöisestä ja rauhallisesta kohdusta paikkaan, jonka nimi on maailma. Maailma on keskisuurisuuri paikka (suurempi kuin kohtu, mutta pienempi kuin universuumi), jossa on niin paljon nähtävää, ettei sitä kaikkea voi kukaan koskaan nähdä. Tästä voimme päätellä, että jos maailma on jonkun älykkään olennon suunnittelema paikka, kuten moni uskoo (ja moni ei usko), että on ilmeistä, ettei maailmaa ole täten suunniteltu nimenomaan ihmisiä ajatellen.

Maailma koostuu nimensä mukaisesti kahdesta osasta: maasta ja ilmasta.

Ilma on avaraa ja huokoista. Ilmassa on paljon tilaa, koska siellä ei kasva puita eikä vuoria, eikä siellä lentele juurikaan albatrossia isompia eläimiä, toisin kuin maassa, jossa rymistelee jopa norsuja ja virtaheposia. Isi luulee myöskin ajatusten asuvan ilmassa: ne syntyvät ihmisten sisällä sielussa ja syntymänsä jälkeen leviävät puheen tai kirjoituksen kautta tuulien teitä niin kauas kuin niiden on tarkoitettu kulkea. Ilmassa on hyvä lennättää leijoja tai paperilennokkeja. Isi osaa tehdä kahdenlaisia: sellaisia, joissa on tylppä nokka ja sellaisia, joissa on terävä. Ne tylppyrit tekee komeita kieppejä, mutta terskit liitää pidemmälle. Myöskin pääskyset lentävät pitkälle ilmassa, talvisin aina afrikkaan saakka (afrikasta lisää luvussa 3, mantereet) Ihminen sensijaan on huono lentäjä, sekä tyylinsä (surkeaa räpeltämistä) että pituutensa (max joitain senttejä ja räisks) puolesta. Siksi ihminen on keksinyt koneen, joka lentää hänen puolestansa. Sitten ihminen istuu sellaiseen koneeseen ja luulee lentävänsä. Se jopa kutsuu sellaisen koneen ohjaajaa lentäjäksi, mikä on tietty ihan hullua. Sellaiselle lentäjälle annetaan sitten hirveästi rahaa sen koneen ohjaamisesta kun se muka lentää. Joopajoo.

Toinen osa, josta maailma koostuu on maa. Maata on viidenlaista: hiekkaa, kalliota, nurmikkoa, asfalttia ja metsää. Kaikkein parasta on nurmikko: se tuntuu kivalta jalan alla aina, koska se on pehmeää ja se kutittaa kivasti jalkapohjaa. Hiekkakin on kivaa rannalla kesällä, mutta ei aavikolla silloin, kun on eksynyt, vesileilistä on vesi loppunut ja horisontista on saapumassa hiekkamyrsky. Kalliolla on kiva seisoskella ja katsella merelle ja samalla pohtia elämän tärkeitä kysymyksiä, kuten iltapäivän Chelsea-ManU-peliä tai sitä, miten mustanaamio pärjää samalla asulla sekä kovassa pakkasessa että hurjassa helteessä. Metsäkin on kiva, kun jalassa on kengät (kävyt ja liiskaantuvat sammakot tuntuvat kurjilta paljasvarpaissa) ja mieli on reipas (vallankin syksyllä, kun on marjoja ja muulloinkin). Asfaltti on tyhmin maa-aines, koska se polttaa jalkoja kesällä ja sitä pitkin kävellessä on koko ajan vaarana jäädä autojen tai rullaluistelijoiden alle.

Monen mielestä maailmaan kuuluu myös vesi. Tämä uskomus on osoitettu epätodeksi joensuulaisen (kts luku 4, Suomi) shamaanin I.Alangon toimesta jo vuonna 1980, jolloin hän julisti, että "vesi kuuluu veneen alle". Ja I Alanko ei ole mikään joutava shamaani.

Minulle ja emännälleni Tupulle on maaliskuussa syntymässä kaksosvauvat.

Tämä on suurin asia, mikä meitä ylipäänsä elämässä voi kohdata ja olemmekin koko syksyn tohottaneet tehdäksemme kaiken niin hyväksi uusille ihmisille tulla maailmaan kuin ikinä voi. Olemme ostaneet remontoidun rintamamiestalon Vaajakoskelta, hankkineet kaikenlaisia huonekaluja ja tarvikkeita uuteen kotiimme, sekä tietysti vaatteita, vaunuja ja sensellaisia vauvoille.

Mutta yksi asia mua on vaivannut päivä päivältä enemmän. Nähkääs se, kun olen ostanut mitä kulloinkin, olen aina sen mukana saanut manuaalin, käyttöohjeen. Blueraysoittimen manuaali kertoi, kuinka johdot yhdistetään ja leffoja katsellaan. Vierashuoneen pedin mukana tulivat (hiton monimutkaiset) kasausohjeet. Jopa lumikolan varressa oli liitteenä pahvinpalanen, jossa lumikolan oikeaoppinen käyttö neuvottiin. Ja silloin mää viimeistään tein päätökseni.

Päätöksen siitä, etteivät mun lapseni voi tulla tähän maailmaan ilman manuaalia: ohjetta siitä, millainen tää maailma, johon he saapuvat on ja miten täällä maailmassa tulisi toimia, että pärjäisi. Sellaista blogia, jossa mää selittäisin tällä pienellä ymmärrykselläni asioita ja ilmiöitä, millaisina ne näen ja millaisina ne pitäisi kuvailla pienelle viattomalle lapselle, joka tänne saapuu vailla minkäänlaisia etukäteistietoja.

Ehkä joskus isompina me voidaan yhdessä lueskella iskän manuaalia ja naureskella tälle kaikelle. Ehkä riveihin eksyy myös jotain haikeaa, sellaista sydämestä tulevaa, joka on näiden rivien alle helpompaa piilottaa kuin ääneen koko maailmalle julistaa. Sellaista, joka saattaa joskus aikojen päästä myöskin liikuttaa.

Rakkaat lapseni, hyvät lukijat: tervetuloa Maailman Manuaalin pariin.